Tuuli aina kelvollisin nuori on Herran silmissä ja Karin silmissä Hän laulaa isälleen taivaasta ja suojaa turvaisasti siivillään Tuuli aina otollisin nuori on Herran temmossa ja Karin kukassa Hän laulaa isälleen ylhäältä ja lentää puhtoisasti siivillään Tuuli aina onnellisin nuori on Herran liekissä ja Karin voitossa Hän huomaa isälleen kauneinta ja jaksaa valoisasti siivillään
Olin 19v kun tämä tapahtui ja asuin kaukana Tampereelta. Nyt tämän tapahtumapaikan lähelle muuttaneena ja isänä tämä tapaus on auennut ihan uudella tavalla. Eilen Tuuli olisi täyttänyt 35v ja kävin kävelyllä tapahtumapaikan lähellä. Koko asian mielettömyys ja sattumanvaraisuus tuntuu tänä päivänäkin niin pahalta, ettei sanoiksi voi pukea... Voimia ja kaikkea hyvää Tuulin vanhemmille ja sisaruksille. Terv. Arto
Tuuli Ikosen muistolle kolmas runo:
VastaaPoistaTuuli meille esimerkin jätti elävän ja rakkaimman
Hän isää muisti kortilla ja rakkauttaan
jakoi sylin täydeltä
Hän nyt Isän luona asustaa ja edelleen
siellä keskiarvoa korkeinta pitää
Tuuli meille esikuvan anto tuntevan ja kauneimman
Hän isää muisti lämmöllä ja lempeyttään
antoi ilon voimalta
Hän nyt Isän luona kirjoittaa ja edelleen
siellä kulta-arvoa kalleinta pitää
Tuuli meille ilokukat kanto koskevat ja puhtaimmat
Hän isää muisti toivolla ja viisauttaan
kertoi kirkon kansassa
Hän nyt Isän luona rakentaa ja edelleen
siellä kultailoa upeinta pitää
Riitta Savijoki riitta.savijoki@gmail.com
Tuuli aina kelvollisin nuori on
VastaaPoistaHerran silmissä ja Karin silmissä
Hän laulaa isälleen taivaasta
ja suojaa turvaisasti siivillään
Tuuli aina otollisin nuori on
Herran temmossa ja Karin kukassa
Hän laulaa isälleen ylhäältä
ja lentää puhtoisasti siivillään
Tuuli aina onnellisin nuori on
Herran liekissä ja Karin voitossa
Hän huomaa isälleen kauneinta
ja jaksaa valoisasti siivillään
Riitta Savijoki
Olin 19v kun tämä tapahtui ja asuin kaukana Tampereelta. Nyt tämän tapahtumapaikan lähelle muuttaneena ja isänä tämä tapaus on auennut ihan uudella tavalla. Eilen Tuuli olisi täyttänyt 35v ja kävin kävelyllä tapahtumapaikan lähellä. Koko asian mielettömyys ja sattumanvaraisuus tuntuu tänä päivänäkin niin pahalta, ettei sanoiksi voi pukea...
VastaaPoistaVoimia ja kaikkea hyvää Tuulin vanhemmille ja sisaruksille.
Terv. Arto
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista